maanantai 17. helmikuuta 2014

Retkahduksia x 4




Talvilomaviikko alkoi täällä lounaisrannikolla. Ei tunnu kuitenkaan yhtään talvelta, kun taivaalta pudottelee vettä ja maisemat ovat sumun peitossa. 



Näin sumuista ja pimeää oli Turussa, Aninkaistenkadulla linja-autoasemaa vastapäätä, 12.2. iltapäivällä. Tänään ei ollut yhtään parempi keli.



Tänään Eurokankaan tilkkukangaslaarin äärellä jouduin ottamaan itsestäni tiukan niskapersotteen ja pitämään tiukan puhuttelun. Löysin nimittäin itseni haalimasta tilkkukankaita kaksin käsin, vaikka olen laittanut itseni pitkäaikaiseen kankaanostolakkoon siihen saakka, että ehdin pienennellä kangasvuoria luonollisella tavalla, ompelemalla jotakin valmista. Kolme kangaspalaa jätin laariin, mutta kolme halusi väkisin tulla mukaan.


Nämä kankaat halusivat ihan väkisin tulla mukaani tänään. 
Punainen Michel Millerin kangas, 
sininen Modan kangas 
ja mustavalkoinen Brother Sister Studion kangas.

Taustalla on ihan tarkoituksella Ikean luonnonvärinen pellavalakana antamassa lähtökohdan värisävyvertailuille. Olen muokannut kuvien värisävyjä ja kirkkautta koneella. Koska näyttöäni ei kuitenkaan ole kalibroitu, en voi olla varma, näettekö te kuvien värit samanlaisina kuin minä. 



Kankaat ovat niin erilaisia keskenään, ettei niistä ole samaan työhön, mutta saan kyllä yhdistettyä ne muihin suunnitelmiini. Ostin myös kolme vetoketjua kassi- ja tilkkutyötarvikkeiden säilytysratkaisuun, josta mainitsin edellisessä postauksessani (monitaskuinen kassi ja säilytyskansio tilkkumatolle, leikkurille ja viivaimille - molemmista olen haaveillut vuosia). Niin, ja sitten ostin sideharsoa kankaanvärjäyskokeiluani varten. Värjäyssessio on sitten joskus, kun siltä tuntuu. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sorruin kankaisiin. Edellinen kerta oli tammikuussa ja silloinkin Eurokankaassa. Ostin hassunvärisiä afrikkalaisia vahabatiikkikankaita, jotka eivät ole yhtään minun väriäni, mutta silti ne oli ihan pakko saada.

Afrikkalaisia batiikkikankaita. 
Päällimmäisenä puna-musta-kultasävyinen 
ja keskellä ruskeasävyinen kangas, alinna violettia. 


Ja joulukuisen Ikea-kangastilkkujen oston mainitsinkin edellisessä postauksessani, muuten olen kyllä pysynyt ihan ruodussa.


Ostin kaksi punttia Ikean kankaita valmiiksi leikattuina paloina. 




Kahden euron kangasostokset materiaalikokeilua varten. 
Kaikki kauniisti kiiltävä ei ole silkkiä. Tämä kangas on muistaakseni polyesteriä.

Nyt haaveilen Exel-taulukon tapaisesta hässäkästä, johon kuvaisin joka ikisen kankaanpalan ja merkitsisin metrimäärän, metrihinnan ym. tärkeitä seikkoja. Sellainen ei ole ihan kädenkäänteessä toteutettavissa, mutta jos aloittaisin uusimmista ostoksista. Saisin ostopäiväyksetkin samalla muistiin. Tästä seuraava askel kohti tilastotieteen ihmeitä olisikin pitää tilastoa, kuinka nopeasti kangasvarastossani kankaat muuttuvat lopullisiin muotoihinsa. Minulla on hyvin marinoituja kankaita, vanhimmat olen hankkinut 80- ja 90-luvulla. :D

Asiasta kolmanteen. Olen menossa loppuviikosta sappikivileikkaukseen. Herkuttelen ajatuksella, että saisin sappikivet mukaani. Sitten voisin keksiä jonkin kivan materiaali-installaation kivistä. Ajatus huvittaa minua kaikessa makaaberiudessaan. 

Tilkku-tv-linkkejä ei voi lisätä blogiini enää. Uuden turvallisuusprotokollan mielestä ne ovat turvallisuusriski. Tyydyn kohtalooni.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Onneksi on viikonloppu edessä

Kaikenlaiset käsityöt ovat taas jääneet, kun viikolla ei iltaisin jaksa neuloa sen paremmin kuin tarttua virkkuukoukkuunkaan. Niinpä äidille tarkoittamani torkkupeitto ei ole edistynyt lainkaan, vaikka suunnitelmieni mukaan sen pitäisi olla jo valmis. Myös kauluriksi tarkoittamani villapaita on varttia vailla valmis. Toinen hiha puuttuu, jonka jälkeen voisin aloittaa raglankavennukset. Jospa saisin neulottua ne tällä viikonlopulla. Afrikan kukkia voisin virkata taas sen jälkeen.

Myös joulun alla ostamani valmiiksi leikatut tilkut Ikean kankaista kiehtovat. Olen pyöritellyt mielessäni erilaisia vaihtoehtoja ja välillä hypistellyt tilkkujakin, mutta leikkaamaan en ole vielä sujunut. Ensi pitää valita malli kaikista lukuisista vaihtoehdoista. Tarvitsen myös kassin, tilavan ja tukevan, jossa olisi paljon säilytystaskuja kassin sisällä ja ulkoreunalla. Kankaatkin ovat valmiina, harmaata enstexiä, josta vuosia sitten piti tulla nuoremmalle pojalle kynäpenaali sekä kirjava raitakangas taskuiksi ja vuoriksi. Enää pitää ratkaista kankaiden leikkuutapa, jotta saan taskut istumaan laukkuun kunnolla.

Vaikka käsitöitä ei olekaan tullut tehtyä, olen jaksanut selailla muiden blogeja. Löysin Luanna Rubinin blogista kuvan ihanasta japanilaisesta ruusutilkusta. Sinänsä hassua, että ruusut on ommeltu ruutukankaista, silti ne ovat viehättäviä. Pidän siitä, miten keltaisen keskuskolmion ympärille on ryhmitelty terälehtitilkut niin, että tummimmat ovat keskellä ja ne vaalenevat reunaa kohti. Nautin ruusujen eleettömästä kauneudesta.

Itselleni talteen linkki, josta ruusublokki löytyy.  http://luanarubin.typepad.com/luana-rubin/2014/02/creative-nudge-the-power-of-hex.html


On minulla ollut toinenkin syy, miksi olen tällä viikolla vieraillut ahkerasti blogissani, vaikka tavallisesti saattaa vierähtää viikkokaupalla, että en muista käydä täällä. Olen nimittäin seurannut sydän syrjälläni, olenko ihan varmasti päässyt eroon ikävästä haittaohjelmavaarasta. Olenhan minä. Onneksi. Koneellani on ajantasainen F-Securen virus- ja haittaohjelman torjuntaohjema sekä toimiva palomuuri. Lisäksi lisäsin Google-tilini turvallisuusjärjestelyjä, joten vältyin tartunnalta. Samoin lisäsin tietoturvaa lisäämällä kirjaintunnisteen kommenttilootaan spämmirobottien varalta.


Arvelen, että en ole ainut, joka on joutunut haittaohjelmahyökkäyksen kohteeksi, vaikka niistä ei ole pahemmin kirjoiteltukaan blogeissa (ei ainakaan niissä muutamassa, joita seuraan). Olen kuitenkin halunnut kertoa täysin avoimesti, sillä uskon läpinäkyvyyteen ja avoimeen tiedonvälitykseen myös internetissä. Lisäksi arvelen, että kokemuksistani on hyötyä muille bloggaajille, jotka mahdollisesti joutuvat samanlaiseen pinteeseen. Toivon, että he saisivat kirjoituksistani vinkkiä, miten mokomasta harmista pääsee eroon tai - mikä vielä parempaa - välttyisivät harmilta ihan kokonaan.

Mielelläni kuulisin muidenkin onnistumisen kokemuksista. Käsityöharrastukseni lisäksi olen nimittäin kiinnostunut sosiaalisesta mediasta (Minun mediablogini http://minunmediablogini.blogspot.fi/ ) ja nettiturvallisuudesta yleensäkin.