Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotakin kotiin/ Home DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotakin kotiin/ Home DIY. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. elokuuta 2015

Ajantaju

tai oikeammin ajantajun puute.

Syksy lähestyy uhkaavasti ja tarvitsisin uusia vaatteita. Myös lahjuksia tulevia mahdollisia sukulaisreissuja ajatellen olisi hyvä tehdä, ettei jää viime tippaan.

Mutta mitä minä teinkään! Kaivoin vuoden mittaan leikkaamani muovikuteet ja rupesin virkkaamaan. Selityksenä iteselleni oli, että pitäähän uutta metallista virkkuukoukkua kokeilla. Ja hyvin se toimikin. Ei ole ainakaan vielä osoittanut katkeamisen merkkejä, niin kuin tämä muovinen virkkuukoukku.



Viimevuotinen kokeilu ja katkennut virkkuukoukku.





Ensimmäinen versio meni purkuun valkoista keskusta myöten. 

Ensin vain virkkasin päämäärättömästi ympyrää. Yhden illan tuota virkkasin. Lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni. Olin aloittanut pehmeällä kuteella ja lisännyt ihan liian monta kertaa. Kun sitten jatkoin paksummalla ja kovemmalla kuteella, reuna rupesi aaltoilemaan. Tuomioni oli julma: purkuun ja heti. Muovikuteen purkaminen ei suinkaan ole erityisemmin helppoa. Minulla meni purkamiseen miltei yhtä kauan kuin virkkaamiseenkin, vaikka purin ainoastaan sisimpään raitaan saakka. Säästin ainoastaan valkoisen keskustan. 


Raidallinen soikio

Yritin myös neliötä, mutta siitä tulikin vahingossa viisikulmio televisio-ohjelmaa katsoessani, joten purkuun meni sekin. Sitten keksin, että virkkaan paksummista kuteista soikion muotoisen maton parvekkeelle kynnysmatoksi. Joudun kuitenkin pitämään taukoa jonkin aikaa paksun kuteen virkkaamisessa, sillä se rasittaa entisestään vasenta kipeytynyttä kyynärpäätäni.


Ympyrä

Ohuemmasta ja pehmeämmästä kuteesta jatkoin ympyrän virkkaamista säilyttämäni keskustan ympärille. Matto tuntuu käsissä mukavan pehmeälle. Ehkä käytän sitä kylpyhuoneessa sitten aikanaan.  

Sinänsä minulle ei ole oikeastaan käyttöä näille matoille, vaikka parvekkeelta puuttuukin matto. Ne nyt vaan ovat niin erilaisia kuin visioni kotini sisustuksesta. En kuitenkaan tykkää heittää roskiin hyvää pakkausmuovia eikä kaikkia pusseja voi käyttää roskapussinakaan.


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Jotakin valmista: pusero ja lokerikko

Ompelurintamalla on ollut melko hiljaista.


Pidän puseron veneaukosta.


Tänään kuitenkin sain valmiiksi puseron, joka on ollut keskeneräisenä muistaakseni viitisentoista vuotta.

Kangas on jotakin liukasta keinokuitua, kivasti vanhaan kultaan tai patinoituun pronssiin vivahtavaa. En muista, mistä olen ostanut kankaan - tosin eilen näin Jättirätissa samanlaista pitsikangasta mustana -  millä hinnalla tai sitä, millä kaavalla leikkasin puseron. Malli oli vuosituhannen vaihteen tapaan löysä ja puserossa oli alas lasketut hihat. En kuitenkaan tykännyt hihoista. Mallin mukaan niiden piti olla 3/4-pituiset, mutta minulla hihat ylsivät miltei ranneluihin. Pusero oli muutenkin minulle ihan liian iso, ja koska inhoan purkamista, se jäi kesken.


Helmassa on sivuhalkiot ja hihat ovat 3/4-mittaiset.
(Tarvisisin kokovartalopeiliäni kuvaamisen helpottamiseksi. 
En vaan ole keksinyt sille hyvää paikkaa vieläkään.)

Kun pari viikkoa sitten löysin puseron tekeleen, siitä puuttui pääntien kaitale. Hihansuut ja helma oli kääntämättä. Ensimmäiseksi ompelin pääntienkaitaleen. Kaula-aukko osoittautui veneenmalliseksi, mikä on ihan kiva yllätys, tykkään veneaukoista, kunhan ne eivät nuole kaulaa. Minulla on tavallista kapeammat hartiat, mikä aiheuttaa ylimääräisiä toimenpiteitä kaikissa ompelemissani puseroissa ja muissa yläosissa. Leikkasin hihat irti puserosta (en edelleenkään pidä purkamisesta, en varsinkaan liukkaan pitsikankaan purkamisesta) ja istutin hihat korkeammalle, paremmin istuviksi. Huolittelin sivusaumojen halkiot, käänsin helman ja hihansuut, ja pusero on nyt valmis.


Entinen monenkirjava lokerikko sai uuden elämän helmenharmaana. 
Nykyään säilytän siinä vaateompelua varten hankkimiani ompelulankoja. 
Lipaston paikka on kätevästi käden ulottuvilla työpäytäni päädyssä. 



Maalasin helmenharmaalla huonekalumaalilla vanhan lokerikon, joka entisessä elämässään oli monenkirjava ja sellaisenaan ihan kamalan ruma. Olin maalannut lokerikon sinisellä, punaisella ja vihreällä askartelumaalilla ihan vain sen vuoksi, että teki mieli maalata jotakin.

Pari vuotta sitten sain tarpeekseni lokerikon monenkirjavuudesta ja poistin enimmän osan maalista maalinpoistoaineella. Maalia jäi kuitenkin niin paljon lokerikon pintaan, että päätin hankkia hiomakoneen. Maalinpoistoaine oli muutenkin hankalaa: se liotti käsissäni olevat taloushanskat riekaleeksi alta aikayksikön ja tahrasi kaikki paikat.

Hiomakoneen hankin viime syksynä. Lokerikko oli olohuoneen senkin alla piilossa pari vuotta, kunnes sitten tänä kesänä sain aikaiseksi sen hiomisen. Viime viikolla sitten maalasin sen maalinlopulla, joka jäi yli maalattuani nuoremman poikani työpöydän laatikoston kolmisen vuotta sitten.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tuumasta toimeen


Keskeneräinen serkuspeitto ensimmäiselle veljenpojalleni ja uusi lipastoni



Kasattuani tiistaina lipaston kuopukseni avulla ja täytettyäni lipaston laatikot tajusin jälleen selkeästi, että minulla on joko liian paljon roinaa tai liian vähän säilytystiloja tärkeille tavaroilleni - tämä taitaa olla makukysymys, omasta mielestäni kaikki roina on hyvin tarpeellista, vielä joskus tarvitsen niitä kaikkia.

Joka tapauksessa, en pääse yli enkä ympäri siitä, että tarvitsen vielä seinähyllyn saadakseni kaikki ompelutarvikkeeni kauniisti järjestykseen ja käden ulottuville. Minua kuitenkin jarruttaa yksi puute taidoissani: en ole koskaan porannut reikiä betoniseinään, ja ajatuskin ekasta kerrasta pelottaa ihan vietävästi. Kiertääkseni ongelman olen kehitellyt mielessäni jos jonkinlaista ratkaisua, jolla voisin kiertää poraamisongelman. Kaikki keksimäni hyllyratkaisut puolestaan verottavat kallisarvoista työpöytätilaa, mikä puolestaan ei sovi minulle millään tavalla. Tässä nyt sitten keräilen rohkeutta uskaltautuakseni jyyryyttelemään reikiä seinään.

Onneksi aina voi kuitenkin ommella. Eilen (keskiviikkona) sain vihdoinkin kaivettua ompelukoneen taas esille ja surautin kasaan puolet veljenpojalleni viime kevääksi tarkoitetusta tilkkutäkistä. Olin aloittanut peiton kasaamisen hyvissä ajoin viime kesänä sillä ajatuksella, että kerrankin lahja valmistuisi ajallaan veljenpojan valmistujaisiin. Vaan kuinkas kävikään! Peitto on yhä keskeneräinen! Saan sen kuitenkin valmiiksi melko nopeasti, sillä tarvittavat tilkut leikkasin valmiiksi ja pistin talteen laatikkoon, joka myöskin on tallessa. Itseasiassa minulla on kaikki käden ulottuvilla, kunhan rupean vaan ompelemaan.

Tästä serkuspeitosta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, täällä ja täällä. Olen aikoinaan  - olisikohan joskus 90-luvulla, kun aloitin tilkkutyöharrastukseni - päättänyt valmistaa kaikille lasteni serkuille tilkkupeitot, ja tätä itselleni antamaani lupausta tässä lunastelen pikku hiljaa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Harvinaisen hiljaista blogieloa



Käyhän se näinkin. 
Huomaa muovisten jugurtti- ja hunajapurkkien uusiokäyttö.


Blogieloni kävi harvinaisen hiljaiseksi vajaa vuosi sitten, kun tuli pieniä elämänmuutoksia. Keksin itselleni pari uutta harrastusta, jotka veivät aikani niin tarkkaan, etten ehtinyt bloggaamaan. En ole myöskään ommellut mitään sitten viime kesän. Käsitöitä en kuitenkaan ole hylännyt ihan kokonaan, sillä olen neulonut ja virkannut jonkin verran. Neulomukseni kuitenkin tuppaavat jäämään keskeneräisiksi, joten ei senkään vuoksi ole ollut mitään syytä päivittää blogia.

Ompelemattomuuteeni on ollut yhtenä syynä ompelupisteeni uudelleen organisointi ja siinä ilmaantuneet  viivästykset. Sain hankittua itselleni kankaanleikkuupöydän. Ikeasta ostin pöytälevyn ja korotettavat jalat. (Keväällä huomasin, että Ikeaan on tullut myös sähkökäyttöisiä pöydänjalkoja, mutta ne ovat vielä niin hintavia, että tyydyn näihin ruuvattaviin.) Pöytälevy on pyökkiä ja käsittelin sen samalla tavalla kuin kirjoituspöytänikin, eli petsasin sen mahongin ja pähkinän sävyjen sekoituksella pariin kertaan. Viimeiseksi vetäisin pöytälevyn päälle mehiläisvahaa. Tämän jälkeen ruuvasin jalat paikoilleen, ja se oli sitten siinä. Kuvia minulla ei ole tästä. Tein tämän eteisessä, ja minulla oli niin kiire saada pöytä valmiiksi, että unohdin ottaa valokuvat. Nyt pöytä on täynnä ompelutarvikelaatikoitani, joten kuvaaminen ei onnistu vieläkään. Tämä tapahtui muistaakseni lokakuussa. Sitten innostuinkin muista harrastuksista koko talven ajaksi.

Keväällä olin jo saamassa ompelupisteen järjestykseen, kun huonekalujen kierrätyksen vuoksi (annoin pojalleni takaisin häneltä lainassa olleen Lundia-hyllyn)), jouduin kehittelemään itselleni uutta säilytystilaa. Kiirepäissäni ostin Ikeasta käsittelemättömästä mäntylevystä tehdyn Tarva-lipaston ja rupesin käsittelemään sitä petsilakalla parvekkeellani. Säiden haltijat eivät kuitenkaan ole olleet suosiollisia. Niinpä joudun antamaan periksi niin paljon, että kannoin lauantaina lipaston osat kylpyhuoneeseen, jonka vuorasin ensin jätesäkeillä sotkujen minimoimiseksi. Lakkaaminen käy kovin hitaasti, sillä ihan tilavana kylpyhuoneen lattiapinta-alaa on loppujen lopuksi ihan liian vähän. Niinpä lakkaan muutaman levyn kerrallaan ja siirrän ne syrjään välillä, sillä pitäähän suihkussakin päästä käymään.

Nuorempi poikani oli kiinnostunut tietämään, kuinka kalliiksi halpa lipastoni loppujen lopuksi tulee. Ostin lipaston lisäksi kaksi pensseliä ja litran mahonginväristä petsilakkaa. Jouduin myös ostamaan uusia hiomapapereita pieneen hiontalaitteeseeni, mutta sitä ei mielestäni lasketa, kuten ei pensseleitäkään. Pensselit voin käyttää uudelleen tämän urakan jälkeen, eikä hiontapapereitakaan ole mennyt kolmea enempää. Kotoa löytyi hiomakone, lakkabensiiniä, maalarinteippiä, jätesäkkejä ja mikrokuituliinoja. Löysin myös yhdestä huonekaluprojektista helmenharmaata huonekalumaalia, jolla maalasin lipaston nupit. (Tarkoitukseni oli ostaa messinkiset rengasvetimet, mutta en ole vielä löytänyt sopivia, joten mennään näillä alkuperäisillä.)

Koska lipasto tulee minulle ja olen nauttinut jokaisesta touhuntäyteisestä hetkestä sen kimpussa, en osaa laskea sille muuta hintaan kuin ostohinnan, vajaan satasen sekä petsilakan hinnan, viitisenkymppiä.

Tarvan suurin puute on sen oksainen mäntyinen olemus. En myöskään pidä sen honteloista korkeista jaloista. Jalat eivät miellytä silmiäni millään tavalla. Innostuin etsimään netistä DIY Ikea -sivustoja, ja löysinkin monta hyvää ideaa. Jotkut olivat sahanneet lipaston jalat hieman lyhyemmiksi. Joku oli nikkaroinut jalkoja vielä sirommiksi ja joku oli ostanut ihan uudet jalat lipastoon. Harkitsin näitä kaikkia sekä pyörien asentamista lipastoon jalkojen tilalle. Luovuin kuitenkin näistä kaikista ideoista toistaiseksi. Minulta puuttuu tarvittava katkaisulaite (ei ole edes käsisahaa), enkä uskalla ruveta nikkaroimaankaan vielä tässä vaiheessa - olen yhä melkoinen noviisi puutöissä, mutta opettelen jatkuvasti uutta lähinnä lukemalla netistä muiden kokemuksia ja tutoreita.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Nurinniskoin ja muita kesäpuuhia




Muovia virkatessa 
virkkuukoukku vääntyi nurinniskoin ja lopulta katkesi. 
Niinpä tartuin puikkoihin.

Uuden huonekalun mukana tuli metreittäin kirkasta muovia, jonka silppusin  pyöröleikkurin ja viivaimen avulla ensin 5 centtimetrin levyisiksi suikaleiksi matonkuteen tapaan ja myöhemmin puolitin suikaleet saksilla. Kokeilun vuoksi aloitin silppuamisen kuitenkin mustaasta jätesäkistä, joka oli pehmeämpää muovia kuin kirkas. Mustan jätin 5-senttisiksi suikaleiksi.

Virkkaaminen kutosen koukulla oli raskasta. Virkkuukoukulta nyrjähti niskat paikoiltaan jo mustia kierroksia virkatessani. Varsi katkesi ennen kuin pääsin kunnolla käsiksi kirkkaaseen muoviin. Kaivoin paksuimmat puikot esille ja neuloin edestakaisneuletta joitakin kierroksia. Neulominen sujui paremmin. En ole vielä päättänyt, mitä teen pikkuruisella vaalealla neulotulla muovimatolla. Ehkä siitä olisi kynnysmatoksi parvekkeen oven eteen tai annan sen vessamatoksi jollekulle tarvitsevalle.




Punasävyisiä kankaita


Itsehillintäni meni epäkuntoon kesän aikana. Ostin kankaita Ikeasta (en näköjään muistanutkaan kuvata!) ja Eurokankaasta yhteensä parinkymmenen metrin verran.



Käytän nykyään hyväkseni kaikki tilaisuudet etsiäkseni violetteja, violettiin sopivia ja keltasävyisiä kankaita veljentytön lahjapeittoon. Tämän lisäksi ostin kankaita, jotka miellyttävät värisilmääni sen kummemmin miettimättä, mitä niistä tulee myöhemmin.


Sini - lila - violetti -värisuora


En ole ommellut tikkiäkään pitkiin aikoihin. Kaipaan kuitenkin jo takaisin ompelukoneen ääreen. Ensin pitäisi saada kuitenkin ompelupisteeni toimintakuntoon.



Muuten vain miellytti silmää.



Ompelupisteeni uudelleenjärjestely edistyy takkuillen. Sain väliaikaiseen käyttööni pojalleni aikoinaan ostamani Lundia-hyllystön. (Annan hyllyn takaisin omistajalleen välittömästi, kun hän tarvitsee sitä.) Hyllystö ei vastaa enää makumieltymystäni, mutta otin sen käyttööni sillä ajatuksella, että saan lisää aikaa etsiä sitä täydellistä säilytysratkaisua, jota en ole vieläkään löytänyt.

Lundia-hylly on hätäratkaisu, heikko kompromissi, sekä ulkonäön suhteen että toiminnallisesti, sillä hylly vie kalliasarvoista lattiapinta-alaa juuri sen verran, ettei ompelupisteeseeni sovikaan enää edes se Ikean edullinen pyökkitaso, jota pidän yhä varteenotettavana vaihtoehtona leikkuutasoksi.

En ole vieläkään luopunut ajatuksesta, että jossakin minua odottaa täydellinen lipasto tilkkutöitäni varten. En vain ole löytänyt sitä vielä.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Irroitelkaamme! Sekä suo siellä, vetelä täällä.

Eikä tälläkään kerralla valokuvia.

Modernin suuntauksen tilkkutöissä on tärkeää irroittelu. Denyse Schmidt neuvoo Sew mama sew -blogin artikkelissa Essential Guide to Quilt Making series excerpt: Improvisational Patchwork with Denyse Schmidt unohtamaan kaikenlaisen vatvomisen ja vatuloinnin tilkutöitä ommeltaessa. Töihin pitää käydä käsiksi arkailematta. Tykkään tuollaisista neuvoista: Pitää uskaltautua heittäytyä kankaiden ja ompelukoneen vietäväksi! Pitää uskaltaa jättää kaikenlainen nysväily!

Viime aikoina on ollut niin helteistä, että en ole juuri jaksanut ajatella tilkkutöiden tekemistä. Kiinnostuksen kohteeni ovat olleet enemmän sisustusseikoissa. Minusta on tulossa varsinainen Ikean mannekiini, sillä Ikea tuntuu olevan kohtaloni. Sieltä löytyy kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Löysin Ikean sivuilta mm. käsittelemättömän pyökkipuisen pöydänkannen (Gerton) sekä säädettävät pöydänjalat (Gerton). Laskeskelin, että pöytälevystä tulisi ihan siedettävä petsauksen ja mehiläisvahakäsittelyn jälkeen ja pöydänjalat voisin säätää selkääni miellyttävään korkeuteen.

(Ei ole kuvaa, koska Iikkea ja Blogspot eivät suostuneet yhteistyöhön.)

Olen etsiskellyt myös erilaisia laatikostoratkaisuja, tosin aika heikoin tuloksin. Kokopuiset laatikostot ovat joko aivan liian kalliita tai ihan hirveän rumia. Pitkin hampain päädyin lopulta Ikean Malm-lastulevylipastoihin. Laskeskelin, että tarvitsisin lipastoja vähintäänkin kaksi.

(Ei ole kuvaa, koska Iikkea ja Blogspot eivät suostuneet yhteistyöhön.)

Tästä seuraakin sitten uusia ongelmia: Pyökkipuinen pöytätaso pitää vaihtaa rautakaupan mittojen mukaan sahattuun liimapuulevyyn pyökkipuisen pituudesta puuttuvien 5 - 10 sentin vuoksi, mistä sitten päästäänkin vanhaan kaunaani mäntyä kohtaan. Männyn kellastumisen voi peittää petsillä ja mehiläisvahalla, mutta silti jää harmituksen aihe, sillä mänty on aivan liian pehmeää materiaalia minun makuuni.

Kunhan ilmat viilenevät muutaman asteen, jaksan taas rautakauppoihin. Siihen saakka ei liikahda huonekalukaan vaikka mielessäni olen sisustanut ompelunurkkaukseni ihanaakin ihanammaksi ynnä erityisen tehokkaaksi ja toimivaksi kerran toisensa jälkeen.


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kertaus on opintojen äiti: värioppia ja vähän muutakin jutustelua

Eilen pistin blogini hetkeksi lukkojen taakse blogisiivouksen ajaksi.

Kankaiden valinta tilkkutöihin joko onnistuu tai ei onnistu joko värien tai kuosien suhteen. Sama koskee muitakin käsitöitä. Värisilmää voi kuitenkin kehittää, ellei ole sattunut saamaan syntymälahjana absoluuttista värisilmää. Värioppia voi opiskella. Kuvia voi ihan vain katsoa ja yrittää löytää sen jujun, mikä yhdistää tai erottaa siinä olevat värit (ja muodot). Voi myös miettiä, miten ne vaikuttavat katsojaan yhdessä ja erikseen.

 Jos on sattunut nukkumaan koulun kuvaamataidon tunneilla, ei hätä ole tämännäköinen. Värioppia käsitteleviä artikkeleita löytyy kirjoista ja netistä.

Sew mama sew -blogista löysin postauksen kankaiden värisävyjen valinnasta.
(http://www.sewmamasew.com/2014/07/essential-guide-to-modern-quilt-making-series-principles-of-color/ . Tämä pitää tutkia perusteellisesti.

Myös kuosien yhdistämistä ja sommittelua toimivaksi kokonaisuudeksi voi opetella. Mistä päästäänkin sitten ajatukseen, kuinka omistajansa hylkimä rumiluskangas saattaakin näyttää oikeassa ympäristössä suorastaan kauniilta.

Tästä on ollut puhetta mm. Tilkunviilaajan blogissa ja muuallakin olen löytänyt mainintoja tästä. Pisimmälle tämän ajatuksen ovat vieneet tilkkuilijat osallistumalla Ugly Fabric -kaltaisiin haasteisiin (http://inthebaguglyfabricquiltchallenge.blogspot.fi/ ). Mutta ei tästä nyt tämän enempää. Keittiö pitäisi siistiä ja sämpylätkin ovat loppuneet. Saa nähdä, haluanko kuitenkaan ruveta leipomaan tässä helteessä.


Työpöytäni ilman ompelutarvikkeita.
Valmistin työpöydän puutavaraliikkeessä mittoihin sahatusta tammisesta työtasosta.
Hioin, petsasin ja vahasin pöytätason ennen valmiiden jalkojen ruuvaamista paikoilleen. 



Ompelu- ja työnurkkauksen sisustamissuunnitelmat eivät edisty vieläkään toiminnan tasolla, sillä en halua tehdä hutihankintoja. Kunhan muhittelen erilaisia vaihtoehtoja ratkaistakseni yhden ongelmalliseksi muodostuneen nurkkauksen ulkonäköongelman:

- miten päästä eroon banaanilaatikoista, joissa oleilevat lukuisat keskeneräiset tilkkutyöt tarvikkeineen
- entä miten naamioisin rumahkot käsityölehtiä ja lankoja sisältävät muoviset Ikea-laatikot näkymättömiin
- leikkuualustan sijoittaminen huonekalun päälle = otanko käyttööni pähkinäpuisen senkin vai ostanko uusvanhan lipaston, joka EI saa olla lastulevyä. Jos otan senkin leikkausalustaksi, tarvitsen kuitenkin jonkin korvaavan huonekalun tavaroiden säilytykseen ja tv:n alustaksi
- ompelutarvikkeiden sijoittaminen käytännöllisemmin näkösälle = rakennan seinähyllyn tai -hyllyjä, joille voin asetella puiset pikkulaatikostot. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa valmiiksi mittoihin sahatusta puutavarasta.
- suunnitteluseinä = ei aavistustakaan, kuinka voisin toteuttaa tämän!



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ideoita, halpoja kankaita ja rönsyileviä siivousprojekteja

Uusia ompeluksia ei ole esittää, kun kaikki aika on mennyt kodinkohennuksen parissa.

Suursiivous jatkuu pikkuhiljaa. Urakointi sopii parhaiten luonteenlaatuuni. Toisinaan tämä ominaisuus kuitenkin saa minut miltei epätoivoiseksi, kun kerralla pitäisi saada valmista, mutta kun aina ei saa. Toisinaan pitää levätä ja uusia sivuprojektejakin syntyy miltei ihan huomaamatta. Niin kävi nytkin. Tekisi mieleni sisustaa ompelunurkkaukseni ihan uuteen uskoon. Tarvitsisin uusia huonekalujakin. Tarpeeksi korkea huonekalu leikkuualustaksi olisi hyvä. Tarvitsen myös seinähyllyjä pikkutavaroille ja jonkinlaisen säilytyskalun skannerilleni. Sovitusseinäkin olisi hyvä. Jne.


Ensi viikolla alkaa Eurokankaan kassikampanja:

"

Täytä itse kassi kankailla!

Täytä kassi kampanjakankailla ITSE niin täyteen kuin haluat ja maksat koko kassista vain 10,-

Voimassa niin kauan kuin kampanjakankaita riittää. KAMPANJA ALKAA 14.7."


Siispä nenä kohti Eurokangasta ensi viikolla. Saa nähdä, löytyykö sieltä mitään tilkkuiluun sopivaa kangasta. Vaikka tässä mainostankin Eurokankaan ale-kampanjaa, teen sen ihan ilman sponsorointia. Ajattelin vain, että halvat kankaat kiinnostavat muitakin kuin minua.








Mattoja ei voi koskaan olla liikaa.

Löysin jälleen yhden hyvän Strömsö-vinkin, jossa neuvotaan, miten voi valmistaa pyöreä matto hulavanteen avulla. Lee Esselströmin neuvot näyttävät ihan toimivilta. Hän käyttää loimilankana joustamatonta lankaa. Tämän hän pingottaa hulavanteen ympärille tiiviisti. Kuteena hän käyttää joustavaa trikoota.

Alussa hän pujottaa kuteen aina neljän loimen yli kerrallaan, jotta keskustasta ei tule paakkuista. Myöhemmin hän pujottaa kuteen kahden loimen yli ja lopulta joka toisen loimen yli. Lointa eikä kudetta ei saa kiristää liikaa, jotta matosta ei tule kuperaa.

Kun matto on halutun kokoinen. kudelma irroitetaan hulavanteesta ja loimilangat solmitaan ja pujotellaan maton sisään purkautumisen estämiseksi.



Voipa olla, että käyn vielä ostamassa hulavanteen ja kalalankaa. Matonkudetta minulla on jo valmiiksi.