Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ufo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ufo. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tuumasta toimeen


Keskeneräinen serkuspeitto ensimmäiselle veljenpojalleni ja uusi lipastoni



Kasattuani tiistaina lipaston kuopukseni avulla ja täytettyäni lipaston laatikot tajusin jälleen selkeästi, että minulla on joko liian paljon roinaa tai liian vähän säilytystiloja tärkeille tavaroilleni - tämä taitaa olla makukysymys, omasta mielestäni kaikki roina on hyvin tarpeellista, vielä joskus tarvitsen niitä kaikkia.

Joka tapauksessa, en pääse yli enkä ympäri siitä, että tarvitsen vielä seinähyllyn saadakseni kaikki ompelutarvikkeeni kauniisti järjestykseen ja käden ulottuville. Minua kuitenkin jarruttaa yksi puute taidoissani: en ole koskaan porannut reikiä betoniseinään, ja ajatuskin ekasta kerrasta pelottaa ihan vietävästi. Kiertääkseni ongelman olen kehitellyt mielessäni jos jonkinlaista ratkaisua, jolla voisin kiertää poraamisongelman. Kaikki keksimäni hyllyratkaisut puolestaan verottavat kallisarvoista työpöytätilaa, mikä puolestaan ei sovi minulle millään tavalla. Tässä nyt sitten keräilen rohkeutta uskaltautuakseni jyyryyttelemään reikiä seinään.

Onneksi aina voi kuitenkin ommella. Eilen (keskiviikkona) sain vihdoinkin kaivettua ompelukoneen taas esille ja surautin kasaan puolet veljenpojalleni viime kevääksi tarkoitetusta tilkkutäkistä. Olin aloittanut peiton kasaamisen hyvissä ajoin viime kesänä sillä ajatuksella, että kerrankin lahja valmistuisi ajallaan veljenpojan valmistujaisiin. Vaan kuinkas kävikään! Peitto on yhä keskeneräinen! Saan sen kuitenkin valmiiksi melko nopeasti, sillä tarvittavat tilkut leikkasin valmiiksi ja pistin talteen laatikkoon, joka myöskin on tallessa. Itseasiassa minulla on kaikki käden ulottuvilla, kunhan rupean vaan ompelemaan.

Tästä serkuspeitosta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, täällä ja täällä. Olen aikoinaan  - olisikohan joskus 90-luvulla, kun aloitin tilkkutyöharrastukseni - päättänyt valmistaa kaikille lasteni serkuille tilkkupeitot, ja tätä itselleni antamaani lupausta tässä lunastelen pikku hiljaa.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Söpöstelyä


Etsin pikkuhyllyn teko-ohjeita ja löysin vauvan nutun, johon kiinnyin välittömästi. Strömsön sivuilta löysin ohjeen maailman helpoimmasta vauvan virkatusta villatakista. Söpöä, eikö totta!

Jouduin viime viikolla kääräisempään tilkkutyöni hetkeksi olohuoneen lattilalta syrjään tilanpuutteen vuoksi (lattialla piti päästä kävelemään vapaasti) eikä ompeleminen muutenkaan olut hetkeen mahdollista, eivätkä keskeneräiset houkutelleet. Käsillä piti kuitenkin päästä näpertelemään jotakin suursiivouksen ja pyhien lomassa.

Hauskinta vauvantakkimallissa on se, että se on virkattu kahdesta kuusikulmiosta. Jutussa on hyvät ohjeet ja monta videonpätkää, joissa neuvotaan kädestä pitäen nutun tekeminen, eikä haittaa, vaikka ruotsinkielinen virkkaussanasto olisikin vielä hakusessa. Noh, minulla ei ole ihan pieniä vauvoja tuttavapiirissäni, mutta mallia on helppo suurentaa minkäkokoiseksi vain ja villatakille on aina tarvetta. Lankojakin on kotona yllinkyllin. Halusin tehdä villatakin itselleni.

Heitin villatakkilinkin Facebookiin omalle aikajanalleni, ja siitä syntyneen keskustelun voisi tiivistää seuraaviin seikkoihin:
- villatakin virkkaaminen kahtena kappaleena on houkuttelevaa ja lopputulos on söpö
- villatakki ei kuitenkaan istu sen enempää vauvan kuin aikuisenkaan päällä vaan muistuttaa lähinnä telttaa. Erityisesti hihat ovat liian väljät ja kaula-aukko on outo ja muodoton.
- mallia pitää muuttaa istuvammaksi ainakin kaula-aukon, hartioiden ja hihojen osalta
- mallin muokkaaminen on mahdollista ainakin käyttämällä vajaita kierroksia


Tällainen siitä sitten on tulossa:



Villatakki etupuolelta.
Aloitin virkkaamisen kainaloista. 
Huomaa mustat taskunsuut läpät ja kauluksen alku.


Hihanselän saumakohta. 
Hihoja pitää vielä jatkaa.




Kainalon aloituskohta lähikuvassa.




Villatakki selkäpuolelta. 
Saumakohta on keskimmäisen mustan raidan kohdalla. 
Helmaa pitää vielä jatkaa, samoin kaulukseen tulee lisäkierroksia. Kaulus näyttää tällä hetkellä pystykaulukselta, mutta siitä tulee saalikaulus. 

Villatakin oikea etureuna alhaalla. 
Virkkasin taskunreunuksen mustalla langalla 
käyttäen kiinteitä silmukoita. 
Hakaneulat ovat käteviä estämään silmukoiden karkailun. 
Käytin hakaneuloja apunani erityisesti hihan vajaiden kierrosten virkkaamisessa. 








Virkkasin erillistä kaksi kuusikulmiota, joissa tein lyhennettyjä kierroksia hihanselässä ja selkäkappaleessa ennen kuin virkkasin palat piilosilmukoin yhteen. Koska hihat, etu- ja takakappaleet ovat tällaisenaan liian lyhyet jatkan niitä. Villatakkiin tulee saalikaulus ja upotetut taskut. Lankoina mustavalkoinen Puro ja musta Nalle, joista virkkaan kierrokset vuorotellen raidoiksi. Helmaan ja pääntiehen on tulossa muutoksia. Virkkuukoukku numero 4.

Olen yhä yksiväristen neuleiden ystävä ja vierastan voimakkaita raitoja neuleissani. Harkitsenkin vakavasti toisen virkkaamista jostakin yksivärisestä ohuesta langasta. Tällä hetkellä nimittäin epäröin, voinko käyttää näin kirjavaa takkia missään ihmistenilmoilla. Kotikäyttöön se ainakin sopii. Voisin kuvitella käyttäväni neuletta lukunutuna iltaisin sängyssä kovalla talvipakkasella.






lauantai 3. toukokuuta 2014

Pyykkipussi ja salmiakkiruutuja


Pyykkipussi. 
Täytin pussin kuvausta varten parilla isolla tyynyllä.

Niinhän siinä kävi, ettei trikoomekon saumojen purkaminen innostanut yhtään. Kaivoin valko-mustan Ikean sisustuskankaan ja leikkasin n. 85 x 150 cm kaitaleen esikoisen pyykkipussia varten. Pussin leveyden sovitin kuvion mukaan. Halusin sovittaa kuvion keskelle pussia kokonaisena.


Pussi tyhjänä parveketuolin selustalle ripustettuna. 

Olkahihna on pussin toisen sivusauman kohdalla.

Olkaripaa varten leikkasin  kaitaleen, jonka koko oli 15 x 150 cm, ja pujottelukujaksi leikkasin 10 x 150 cm:n kaitaleen. Tosin pujottelukaitale osoittautui liian lyhyeksi, joten jatkoin sitä kahdella 10 x 20 cm:n kaitaleella (Ikean tilkkukankaista). Olkahihna puolestaan oli mielestäni ihan liian pitkä, joten lyhensin sen n. 95 cm pitkäksi.

En yrittänytkään tehdä pyykkipussin pohjasta pyöreää vaan sivusaumat ommeltuani otin sisään n. 30 cm:n matkalta kummaltakin sivulta niin, että sivusauma jäi sisäänoton keskelle.


Olkahihnan vahvistin kahdeksalla kolmoisompeleella. 
Hihnan yläpuolelle voisi vielä ommella ripustusrenkaan.
(Jälkeenpäin muistin, että omistan myös ompeleenohjaimen, 
jonka käyttämistä voisi olla ihan hyvä harjoitella silloin tällöin.)


Pussin syvyys on n. 30 cm. 
Kuvan yläosassa  näkyy pakkausnarusta punomani sulkijasysteemi. 


Koska minulla ei ollut sopivaa nauhaa nauhakujaan, punoin valkoisesta pakkausnarusta nauhan. Jos nyt aloittaisin pyykkipussin ompelemista, en tekisi erillistä nauhakujaa, sillä koneeni joutui koetukselle saumakohdissa, vaikka minulla oli farkkuneula. Pahimmillaan kangasta oli jopa 6-kertaisesti, ja selvähän se, että onnistuin katkaisemaan yhden farkkuneulan. (90:n paksuinen neula ei oikein riitä, lisäsinkin ostoslistaani anorakkinyörin lisäksi 100:n ja 110:n numeroiset neulat.) Erillisen nauhakujan tilalle tekisin nauhakujan ompelemalla pyykkipussin suuhun taitteen.

Pussi tarvitsisi vielä O- tai D-renkaan, jotta pussin ripustaminen kylpyhuoneen naulakkoon onnistuisi vaikeuksitta. Pussi on kuitenkin luovutusvalmis, mikäli esikoinen sattuisi kyläilemään lähiaikoina.



Alkuperäiset tilkkunauhat, 
joihin yhdistin erilaisia kuoseja, joutuivat ratkojan käsittelyyn. 

Koska minulla oli nyt kokemusta Ikean kankaiden ompelemisesta sekä ehjä fakkuneula ja valkoista lankaa ompelukoneessa sekä ylimääräistä kankaansilppuamisenergiaa, ompelin syksyllä ostamani Ikean tilkkukankaat pitkiksi tilkkuketjuiksi. Alkuperäinen suunnitelmani ommella eriväriset tilkut sattumanvaraiseen järjestykseen muuttui kesken leikkaamisen. Purin osan ompeluksistani (paksun kankaan ratkominen on helppoa, vaikka tikki on lyhyt) ja yhdistin tilkut kaitaleiksi kuosin mukaan, saadakseni yksikuosisia salmiakkiruutuja.


Minulla on 15 cm:n kolmioviivain, jonka yhteen kulmaan piirsin sinisellä tussilla viivan helpottaakseni kolmioiden leikkaamista. 
Leikatessani asetin sinisen viivan ompeleen päälle ja leikkasin kolmion pisintä sivua pitkin. 



Tilkut olisi voinut yhdistää myös ompelemalla kaksi tilkkua oikeat puolet vastakkain yhteen vastakkaisilta sivuilta. Pidin kuitenkin kaitaletta nopeampana systeeminä. Kahden tilkun yhdistelmästä tulee nelkä kolmiota: kaksi ehjää ja kaksi saumallista kolmiota.


Olohuoneen kirjavalle matolle levitettynä salmiakkiruudut näyttivät aivan hirveiltä. 
Olin jo vähällä pistää tilkut ö-mappiin. 
(Suunnitteluseinä väikkyy haaveissa.)


Epäilevin mielin päätin sittenkin antaa tilkuille mahdollisuuden ja sulloin ne riveittäin ylimääräiseen kodinkansioon. 
(Miksen ole aikaisemmin keksinyt tätä arkistointitapaa! 
Tilkkuivit menevät ihan liian helposti sekaisin.)


Vieläkin näyttää ihan liian kirjavalta, 
mutta ei sentään niin kamalalta kuin eilen maton päällä. 


Eilen ompelin kaksi tilkkuriviä kokeeksi ennen kuin selkäni sanoi yhteistyösopimuksensa irti väliaikaisesti. Tänään sekä toimii taas niin kuin mitään ei olisi ollutkaan, ja ajattelin jatkaa ompelemista, kunhan saan  käytyä kaupassa ja kotityöt tehtyä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lisää ei niin kovin tasaraitaa









Ei niin kovin tasaraitaa 2 
valmistui lopulta viimeisenä lukuisten uudelleenneulomisten vuoksi. 



Ei niin kovin tasaraitaa 2 nuoremmalle pojalleni. 
Koko noin 43
Lanka Seitsemän veljestä musta ja petroli tasaraita, 119 g. (13 s puikolla)
Puikot 3½








Ei niin tasaraita 3 valmistui toisena. 


Ei niin tasaraita 3 vanhemmalle pojalleni
Koko noin 42
Lanka Seitsemän veljestä musta ja petroli tasaraita, 117 g. (13 s puikolla)
Puikot 3½




Siinä ne nyt ovat vihdoinkin valmiina,  ei niin kovin tasaraitaa -sukat 2 ja 3 kummallekin pojalleni, niin kuin oli aikomuskin. Tosin sain siinä sivussa myös itselleni sukat, mikä huvittaa minua kovasti.  

On niitä neulottukin melkoisella hartaudella. En olisi uskonut itsestäni moista, että sukkiin käyttäisin näinkin paljon aikaa, kuin olen tällä kertaa käyttänyt. Perfektionisti olen ollut aina. Minun perfektionismini on vain näyttäytynyt lankojen keskellä hieman erilaisena: minähän en pura, kun kerran olen tehnyt jotakin. Tämä on pätenyt varsinkin villasukkiin, jos ne eivät ole olleet ihan susirumat ja lämmittävät jalkoja. 


Nyt sitten iski vähän toisenlainen perfektionismi: sukkien pitää olla just eikä melkein. Niinpä olen neulonut ja purkanut ja taas neulonut. Olen aloittanut yhä uusia sukkia, kun aikaisemmat tekeleeni ovat ollet liian pienet tai liian isot.

Suunnittelin neulovani sukkaparin kummallekin pojalleni, mutta olen saanut jo kolmet sukat ja vähällä oli, että neljännetkin, enkä siltikään ole täysin tyytyväinen tuotoksiini. Ensimmäiset, liian pienet, päätyivät minun sukkalaatikkooni. Toiset ihan liian isot päätyivät pienempijalkaiselta pojalta isompijalkaiselle ja siltikin minun piti tehdä ne melkein kahteen kertaan, sillä teräosissa olin neulonut löysää löperöä kiiruhtaessani sukkia valmiiksi. Sukat sitten valmistuivat ihan viimeisinäparikymmentä grammaa kevyempinä. En vähentänyt sukista silmukoita yhtään, ja kierroksiakin oli saman verran kuin alun alkaenkin, vaan rupesin neulomaan oikein tiukkaa saadakseni sukista pienemmät.

Olin aloittanut kaikki sukkani aikomalla ne vanhimmalle pojalleni, mutta suunnitelmat muuttuivat neulomisen varrella, kun välillä tuli liian pientä ja välillä liian isoa. Lopulta sain tehtyä hänelle sukat, joissa oli lyhyemmät varret kuin ykkösissä ja kakkosissa, koska hän pitää sellaisista. Niistäkin tuli hieman liian löysät.
- En ala! tuumasin, kun pienempijalkainen tuli käymään ja pääsin sovittamaan niitä hänen jalkaansa. Päättelin kuitenkin langat ja sukkien mukana annoin ohjeistuksen, että jos joskus tarvitsee laittaa kahdet sukat päällekkäin, nämä sopivat sitten päällimmäiseksi.

Tämä on ollut varsin opettavainen neulomissessio. Paitsi että huomasin neulomiskäsialani löystyneen käytön puutteessa, tulin kiinnittäneeksi huomiota kaikkiin sukan neulomisen vaiheisiin ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.






























Nauhakavennus sukan kärjessä näyttää ihan lapaskavennukselta.



Sukan teräosia neuloessani yhä uudelleen kokeilin jos jonkinlaista kavennusta: nauhakavennus (vai mikä se on- se, jonka tunnen lapaskavennuksena lapsuudestani) on ihan kiva, kun sukan taittaa litteäksi, mutta muuten ne kyllä näyttävät lapasen kärjiltä - myös jalassa, ei siitä mihinkään pääse. Ehkä kostuttaminen ja pingottaminen olisi auttanut sukkia näyttämään hieman enemmän sukilta myös kärjistä, mutta en alkanut siihen vaan purin kärjet. Sitten kokeilin sädekavennusta ohjeiden mukaan, mutta en tykännyt niistäkään. Sitten tein omanlaiseni kavennukset, ja jo hieman helpotti.








Nauhakavennus (ylempi sukka)
Sädekavennus (alempi sukka)
















Oma versioni kärkikavennuksesta. 
Kavennuskohtia on kahdeksan, ts. kavensin silmukoita joka toisella kierroksella puikon keskellä ja joka toisella puikon lopussa, Näin kavennuksesta tuli sopusuhtainen ja pyöreä. 




Vielä kun saan purettua ykkösten nauhakavennuksen ja teen siihen kahdeksan kohdan kavennuksen, tämänkertainen sukkaprojektini on valmis tällä kertaa.








Lankavarastojeni pienennys etenee hitaasti. Pitäisi varmaan keskittyä isompiin töihin, jotta saisin tähän lisää vauhtia. Olen viimeaikoina laiminlyönyt lihan kaikenlaiset käsityblogit ihan liian pitäksi aikaa, mutta nyt olen yrittänyt ottaa vanhinkoa takaisin kaksin käsin. Yksi asia johtaa toiseen, Niin minäkin olen sitten eksynyt käsityöblogeista kaikenlaisiin ohje- ja mallisivuille sekä erinäisisiin lankanettikaupoihinkin ihastelemassa lankojen tekstuuria ja huikaisevan kauniita värejä. Tiedän kyllä leikitteleväni vaaroilla. Toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt vastustamaan lankojen seireenilaulua.

Olen myös löytänyt erinäisiä ideoita jatkojalostettavaksi joksikin ihan omanlaisekseni. Olenkin joskus sanonut, että kun selailen ohjeita, voin todeta, että tuon minä haluan ja sitten teen jotakin ihan muuta. Taustalla on kuitenkin jokin kipinä, muoto, väri tai lanka, joka saa minut syttymään. Ennen kaikkea tarvitsen kuitenkin innostusta, ja sitähän saan ammennettua kaikkialta netistä, jonne käsityöihmiset ovat kokoontuneet.

En ole vieläkään luovuttanut toivosta, että muistaisin sittenkin vanhan blogini käyttäjätunnuksen. Perustin blogini aikojen alussa ennen Gmailia, ja jossakin vaiheessa käsityöblogin pitäminen hyytyi pariksi vuodeksi. Niin että tässä sitä ollaan.

torstai 17. tammikuuta 2013

Kuinka kauan on liian kauan, kun käsitöistä puhutaan

Olen viime aikoina järjestellyt käsityöharrastuksiini liittyviä tavaroitani uudelleen. Järjestellessäni kankaita, puikkoja ja saksia sun muita tarvikkeita olen miettinyt, mistä näitä tavaroita oikein tulee. Kaupastahan niitä - eikä se ole edes oleellinen kysymys. Pikemminkin minun pitäisi kysyä itseltäni, mitä oikein aion tehdä näille kaikille langoille ja kankaille, joita tuntuu olevan ihan liikaa ja vielä ihan väärissä paikoissakin vielä.  Minun pitää saada uusi järjestys toimivaksi. Hitaasti mutta varmasti saan valmista aikaiseksi, ja kunhan löydän kaupasta mieleiseni huonekalun tarvikkeilleni, järjestely muuttuu silkaksi iloksi.

Entä mitä teen niille kaikille keskeneräisille käsitöille, joita en tunnu saavan valmiiksi mutta en henno heittää poiskaan?

Selvähän se.  Minun on ryhdyttävä tekemään keskeneräiset valmiiksi. Tilkkutöiden suhteen ei pitäisi olla vaikeuksia, kunhan saan motivoitua itseni. Tilkkutyöt eivät koskaan vanhene eivätkä muutu epäajankohtaisiksi. Sen kun surautan tilkut kasaan, viimeistelen työt ja otan käyttöön.



Tilkkutäkin tekele, yksi monista. 
Nämä blokit tein valmiiksi 1990-luvun lopussa. 
Vielä pitäisi yhdistää blokit, laittaa vanu ja tikata.


Hankalampaa on keskeneräisten vaatteiden suhteen. Aikaa on kulunut, muoti on muuttunut sen mukana ja niin olen minäkin. Mitä esimerkiksi voisin tehdä sillekin 90-luvun loppupuolella huippumuodikkaalle silkkiselle hame-jakku-yhdistelmälle, jonka leikkasi, harsin ja sovittelin, ja ompelin sieltä täältä, mutta jota en koskaan saanut käyttövalmiiksi? Sipellänkö hienon silkin tuluskukkaroiksi vai lahjoitanko harrastelijateatteriin rekvisiitaksi?

Entä mitä teen niille villapaidan tekeleille, joiden ohjeet olen aikoja sitten hukannut ja joiden potentiaaliset pitäjätkin, eli omat poikani, ovat kasvaneet kauan sitten aikuisen mittoihin? Pistänkö patalapuiksi vai puran ja teen langoista jotakin kivaa, kivaa, kunhan joskus keksin?

Ehkä viisainta onkin alkaa arkeologiset kaivaukseni uusimmista kerroksista saattamalla vaikkapa se syksyllä aloittamani kirkkaanpunainen villapaita, jonka suunnittelin valmistuvaksi päälleni viime jouluksi. Vain toinen hiha puuttuu. Motivaatio vain puuttuu.

Olen sieltä täältä käsityöblogeista lueskellut, kuinka ihanaa on tehdä käsitöitä muiden seurassa. Samalla olen miettinyt, että niin minäkin osallistuisin, jos vain olisi lähellä. Tänään sitten ilostuin: onhan niitä  ja hyvinkin lähellä.  Ja kaiken lisäksi aika pian. Sitten katsoin päivämäärää uudelleen. Hui! Sehän olisi jo ensi lauantaina. Saa nähdä. Ehkä pakkaankin villapaidan tekeleeni käsilaukkuuni (se on aika tilava) ja ilmaannun paikalle.

Villapaita minulle. 
Lankana punainen kaiku ja puikot no 4. 
Vielä puuttuu puolitoista hihaa.


Lukuisille langanpätkille sentään olen keksinyt loppusijoituskohteita. Maijan jutuissa ihastuin Wingspaniin niin paljon, että laadin itselleni käyttäjätilin Ravelryyn saadakseni itselleni oikeuden nähdä neulontaohjeen. Vielä pitäisi perehtyä palveluun paremmin osatakseni hyödyntää sitä tarkoituksenmukaisesti. Minulla on runsaasti erivärisiä Puro-keriä, joista voisin tehdä muutaman huivin itselleni ja ehkä lahjaksikin sinne sun tänne. Pikkusisko saanee ainakin violetin prototyypin, jonka aloitin toissailtana.



Wingspanin tekele. 
Luumunvärinen Puro ja puikot no 6. 
Nelisen kerää jo mennyt ja pari kerää vielä kuluu ennen kuin huivi on valmis.


Ja jos vielä wingspannailyn jälkeen jää langanpätkiä, voin loppusijoittaa ne mummonneliöihin tai vaikkapa afrikkalaisiin kukkiin, joihin ihastuin ikihyviksi. Jotakin hillittyä sävy sävyyn virkattua kaipaan. Ensin pitäisi kuitenkin loppusijoittaa kaikki riemunkirjavat puuvilangat nurkista kuljeksimasta. Näenkin jo mielessäni punaisenkukertavia ja sinivihreitä virkkuuksia, joille toivottavasti löytyy tyytyväiset ottajat.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Hyviä aikomuksia

Käsityöblogissani on ollut luvattoman hiljaista luvattoman kauan. Kun ei ole ollut aikaa tehdä käsitöitä, ei ole ollut blogattavaakaan.

Viime aikoina olen sentään neulonut ihan omaksi ilokseni ja tarpeeseen: sukkia, kaulahuiveja, pipoja - sellaista ihan tavallista vain. Neulominenkin on ihan hauskaa, kun sitä voi tehdä miltei missä vain, vaikka television ääressä tai bussimatkoilla. Työmatkatkin taittuvat joutuisasti puikkoja heilutellessa. 

Tilkkutyöt kuitenkin houkuttelevat jälleen. Teen tilkkutyöni koneella, joten niitä voin tehdä ainoastaan silloin, kun minulla on aikaa ja tilaisuus levittää kangaskasat valloilleen. Lukuisat keskeneräiset työt odottavat valmistumista. Myös uusia ideoita putkahtelee kaiken aikaa mieleeni. Jos antaisin ideoiden muhia jonkin aikaa. Samalla karsiutuisivat kaikkein hassuimmat ja epäkäytännöllisimmät ja jäljelle jäisivät käyttökelpoisimmat. Yksi on kuitenkin varma: minun tekisi mieli päästä eroon epämääräisimmistä tilkkukasoista, joita olen säilönyt kaappiin odottamaan parempaa aikaa. Ja toinenkin asia on totta: minulla on yllinkyllin kankaita. Ne pitää käyttää hyödyksi - pitäisi vain ryhtyä tuumasta toimeen. 

Pinterest on muuten hyvä apuväline. Sinne voi kerätä itselleen ideapankin, josta voi noukkia virikkeitä omiin töihin. Tosin tämän kirjan pinnaaminen ei onnistunut, olisin saanut kaupanpäällisiksi tukun muitakin kirjoja, joista ei ole niin väliä.