Tässä se nyt on, ensimmäinen tänä vuonna aloitettu ja valmiiksi saatettu tilkkutäkki, joka on kulkenut blogissani nimellä lahjapeitto. Olisin voinut kutsua peittoa myös serkuspeitoksi, sillä aikoinaan päätin ommella omien lasteni serkuille tilkkutäkit.
Sain peiton valmiiksi ajoissa, mikä aiheuttaa minussa onnenläikähdyksen. Tikkasin ja kanttasin peiton tällä viikolla. Eilen illalla päättelin viimeiset langanpäät.
Koko: 163 cm x 230 cm
Materiaalit: päällinen ja tausta 100 % puuvillakankaita, polyesterivanu.
Tikkauslangat: polyesteri
Kaikki peiton materiaalit löytyivät varastoistani, mikä on ihan onnekas sattuma.
Lähikuva peiton etupuolelta.
Ulkona satoi, joten kuvauspaikka piti etsiä sisätiloista.
Peittoa kannattelee kuopus.
Peiton etupuoli
Peiton takapuoli
Tikkasin peittoon yksinkertaisen ruutukuvion.
Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat,
että olen käyttänyt tikkaamisessa kahta eri värisävyä.
Kanttaamista pitää vielä harjoitella.
Erityisesti "mittered corners" vaativat runsaasti harjoitusta. Tässä peitossa kulmat ovat lähinnä pyöristetyt.
Ompelin kanttauskaitaleen nurjalta puolelta kaksinkerroin suoralla ompeleella
ja tämän jälkeen kiinnitin sen koristetikkauksella oikealta puolelta.
1000 ja 1 hakaneulaa.
Ja kaasu pohjaan.
Ojanpohjien koluaminen on varsinainen sankariteko, vaikka koneessa on yläsyöttäjä. Aika äkkiä huomasin, etten voi päästellä koneella kaasu pohjassa ja niin pistin etanavaihdin päälle.
Myös ompeleenohjaimesta olisi ollut hyötyä ihan alusta asti.
Minulla on tapana ommella talla pohjassa. Hetken hurjasteltuani ja päästettyäni pahimmat tikkaushöyryt usean vuoden takaa säädin ompelukoneen etanavauhdille. Sain yhä painaa tallan pohjaan, mutta sain paremmin pideltyä hallinnassani painavaa peittoa.
Tikkaamislangan valinta on luku sinänsä. Aloitin tikkaamisen turkoosilla langalla, joka sopi mainiosti sinis-vihreään värimaailmaan. Lankaa oli ainoastaan 100 metrin puola, joten vaihdon langan loputtua 500-metriseen lehmuksenvihreään, joka sekin sopii värimaailmaan. Saa nähdä, riittääkö lanka ihan loppuun saakka.
Aluksi tikkasin peiton noin 15 cm:n välein vaakasuoraan ja pystysuoraan ojanpohjia. Ojanpohjien rymyäminen ei sovi ollenkaan luonteelleni. En vaan jaksa rymytä siellä. Minulle on helpompaa ommella sauman vierestä. Oli myös kohtia, joissa ei ollut saumoja näkyvillä. Muistutukseksi itselleni, myöskään silmävaralta ompelu ei suju, ellei ole kiinnekohtia. Olisi vaan pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja käyttää ompeleenohjainta alusta asti.
Otin ompeleenohjaimen käyttöön, kun rupesin tikkaamaan ensimmäisten ommelten väleihin. Poistin kaikki hakaneulat peitosta ja ompelin kaksi ommelriviä ensimmäisten ommelten väleihin vaaka- ja pystysuoraan vajaan 5 cm:n välein. Tykkään tikkaamisesta ja tykkäisin siitä vielä enemmän, ellei tarvitsisi kannatella peittoa kaksin käsin. Ommellessani haaveilin ompelupöydästä, johon saisin upotettua ompelukoneen ja ompeleminen olisi helpompaa. Työpöytääni en rupea kuitenkaan sahaamaan vaan pistän asian korvan taakse hautumaan. Ehkä jonakin päivänä löydän sopivan pöydän. On myös tärkeää tarkkailla yläsyöttäjän kaikkia vipuja ja vimpaimia. Minulta oli luiskahtanut yksi tärkeä osa ommellessa pois päältä enkä kokemattomuuttani huomannut sitä ihan heti.
Lopputulostahan tietysti voisi parantaa sieltä sun täältä, kuten jokainen tilkkutyöntekijä tietää. Omaa työtään tarkastelee aina kriittisin silmin. Muistutan kuitenkin itselleni yhä uudestaan hyvää elämänviisautta: ole armollinen itsellesi.
Kaikkinensa tykkäsin ompeluprosessista. Opin paljon uutta ja seuraavalla kerralla osaan ne entistä paremmin. Tykkäsin ompelemisesta niin paljon, että heti lakkiaisjuhlista päästyäni kaivoin pinon kankaita esille. Tiedossa on nimittäin ainakin yhdet sukujuhlat lisää sekä yksi häälahja, joka on elänyt pelkkänä lupauksena melko monta vuotta. :)
Lisää serkuspeittoja tulossa.
Keltaista, violettia, pinkkiä ja punaista - kahden tilkkutäkin aineksia.