tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa vappua!


Minun vappuni =  nallepeitto ja Roman Schatz - ihan Ylen Areenalla vain. 


Tarkoitus olisi saada yksi UFO valmiiksi, mikä ei ole mitenkään epärealistinen tavoite, niin vähän enää puuttuu. 
Stitch-in-the-ditch on ihan hyvä käsintikkauksessa. Tosin sormet tulee tässä kipeäksi, kun  heiluttelen pitkästä aikaa neulaa. Ei auta sormustinkaan ihan kauhesti ennen kuin sormet taas parkkiintuvat. 

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kädentaidot kunniaan - tosi-tv:tä brittiläiseen malliin

Aivan ihana  BBC:n käsityöaiheinen  tosi-tv-ohjelma
Great British Sewing Bee 

näkyy myös Youtubessa. Katsoin ohjelman kaikki neljä jaksoa perjantai-illan ratoksi ja viihdyin:





Neliosaisessa ohjelmassa kilpaillaan Ison-Britannian parhaan harrastelijaompelijan tittelistä. Ohjelma on aivan ihana: siinä ei keljuilla, ei juonitella eikä puhuta pahaa toisten selän takana. 

Myös tuomarit ovat kohteliaita kilpailijoita kohtaan esittäessään perustellut kritiikkinsä. He löytävät kaikesta näkemästään myös positiivista sanottavaa. Ketään ei siis lytätä. Ketään ei yritetä nujertaa henkisesti, kuten yleensä tosi-tv-ohjelmissa on totuttu näkemään. Jos joku itkee ohjelmassa, hän ei itke siksi, että joku toinen olisi ollut hänelle ilkeä vaan muista syistä.

Ihaninta on, että ensimmäisen palkinnon voitti aivan oikea henkilö - juuri se, jonka tekniset taidot riittävät monenlaisiin haasteisiin. Ja katsokaapa viimeisen osan lopputekstejä: kilpailijoiden tekemisen riemu on vahvistunut kilpailun ansiosta ja monenlaisia käsitöihin liittyviä yhteistyökuvioita on syntynyt. 


Myös katsojat oppivat ohjelmasta uusia asioita ompelemisesta ja vaatteen suunnittelusta. Samalla tulee myös vanhan kertausta. Kerrassaan katsomisen arvoinen ohjelma!



Miksi meillä Suomessa ei ole samanlaisia kilpailuja?

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ei tilanne ole ihan niin paha kuin voisi näyttää

No niin, hirmuinen käsityökankaiden järjestelyurakka on vihdoinkin valmis. Kankaat ovat kauniisti laatikoissaan silitettyinä ja viikattuina, ja laatikot ovat jokseenkin oikeilla paikoillaan. Oikeastaan tämä järjestely olisi pitänyt tehdä parikymmentä vuotta sitten, niin olisin päässyt vähemmällä vaivalla, mutta parempi myöhään ja niin pois päin.

Pikkusiskoni mukaan ihmiset kuulemma  päättävät ensin, mitä he haluavat tehdä. Vasta sen jälkeen he menevät kangas- tai lankakauppaan ja ostavat tarvitsemansa. Minun periaatteenani puolestaan on ollut ostella kaikenlaista kivaa ja tehdä edullisia kangaslöytöjä. Vasta ostamisen jälkeen olen ruvennut ihan tosissani miettimään, mitä haluaisin tehdä kankaasta. Usein olen keksinytkin niin monta käyttötarjoitusta, että minulle on tullut valinnan vaikeuksia. Jotkut kankaat olen ostanut vakain aikoimuksin ommella valmista sitten, kun ehdin.

Noh, nyt sitä kaikkea kivaa on laatikko- ja metrikaupalla, silitettynä, järjestettynä tarkoitusperiensä mukaan. Sain sovitettua kankaat entistä pienempään tilaan ihan vain silittämällä ja viikkaamalla  ne. Niinpä minulla on nyt yksi leveä kaapillinen vaatekankaita, kapea kaapillinen tilkkukankaita ja yksi laatikkopino keskeneräisiä tilkkuprojekteja ja kangastilkkuja, joille kyllä keksin käyttötarkoituksia, kunhan ensin hieman mietin. Myös keskeneräisiä vaatteita on pari laatikollista.

Aikaisemmasta lankojen ja käsityölehtien järjestelyprojektista ei jäänyt yhtään tyhjää Ikea-laatikkoa, vaikka mielestäni ostin niitä riittävästi viime kesänä. En kuitenkaan halunnut tuhlata hetkeäkään kallisarvoista kankaiden lajitteluaikaa ravaamalla Ikeaan ja takaisin. Niinpä minun piti keksiä jotakin muuta säilytykseen sopivaa. Käytin sitä, mitä oli helposti saatavilla: pahvisia hedelmälaatikoita.

Kieltämättä pahvilaatikot ovat vielä rumempia kuin muovilaatikot, mutta niiden etuna on tosiaankin saatavuus. Pahvilaatikoista ei myöskään näe yhtä helposti laatikoiden sisältöä kuin muovilaatikoista. Voin kuitenkin ostaa muovilaatikoita myöhemmin, kun tulee muutakin asiaa Ikeaan. Tosin salaa toivon, että joskus olen käyttänyt kaikki nykyiset kangas- ja lankavarastoni enkä enää tarvitse niin monta säilytyslaatikkoa. Siinä tapauksessa pahvilaatikoista on helpompi päästä eroon kuin muovilaatikosta. Vähän kuitenkin epäilen, että innostun taas täyttelemään varastojani sitä mukaa, kun saan entisiä kankaita käytettyä, ellen pidä varaani


Tilkkutyökankaiden lisäksi minulla on mm.




Juhlakankaita: silkkiä, pitsiä, kiiltäviä pintoja, hieman hillitympääkin. 
Muovikassissa on valkoinen juhlasilkki turvassa nuhraantumiselta. 
Lupaan vaihtaa kääreen silkkiystävällisempään malliin.







Asiallisia kankaita: villaa, puuvillaa, pellavaa, silkkiä, sekoitekankaita





Kesällä innostun ostelemaan värejä, joita en yleensä käytä. Tässä laatikossa on aika monta kangasta, joista olen jälkeenpäin miettinyt, mitähän päässäni on oikein liikkunut, kun tuonkin ostin. 
Kesäkretonkeja - enimmäkseen puuvillaa. 







Erityisen cacual-casualeja. Tässä laatikossa on aika monta kangasta, joista olen jälkeenpäin miettinyt, mitähän päässäni on oikein liikkunut, kun tuonkin ostin. 




Villakankaita, villasekoitekankaita ja yksi fleece







Talvea varten





Trikookankaita, collegekankaita





Löysin myös muutamia muunlaisia aarteita:




Grafiikanlehdet odottavat yhä kehystämistä.









Toinen lapsistani on alle kouluikäisenä harjoitellut suoraa viivaa 
kuusikulmiomallineeseeni.




lauantai 6. huhtikuuta 2013

Härkää sarvista ei kun silitysraudalla kangaspinoja päin

Melkein luulisi, että konkarimuuttajana - pelkästään opiskeluaikoinani ehdin muuttaa kymmenisen kertaa  ja myöhemmin muuutaman kerran lisää - olisin kehittynyt taitavaksikin tavaroiden karsijaksi. Mitä vielä! Kun kerran olen ostanut jonkin tarpeellisen esineen, en siitä helposti luovu. Niinpä roinaa - ei kun kaikkea tarpeellista - on ehtinyt kertyä vuosien mittaan enemmän kuin tarpeeksi. Erityisesti olen pitänyt kiinni kirjoistani ja käsityötarvikkeistani. Niissä ei ole mitään tarpeetonta. Niitä pitää kuitenkin järjestellä silloin tällöin, jotta niiden hyödyntäminen olisi mahdollista.

Talvella inventoin ja järjestelin lankani ja sen jälkeen pitkästä aikaa innostuin neulomaan ja virkkaamaan kaikenlaista pientä, mikä on mielestäni oikein hyvä juttu. Kankaisiin en kuitenkaan vielä silloin uskaltanut koskea, koska kankaita on  kovin paljon. Sellaisen kangasmäärän lajittelemiseksi tarvitaan rutkasti aikaa, voimia ja viitseliäisyyttä. Kevään mittaan rupesi jo tuntumaan, että nyt olisi aika käydä kankaiden kimppuun, minkä sitten teinkin.

Olen järjestellyt kangaskaappejani, suoristanut kangaspinoja värien, käyttötarkoituksen ja materiaalin mukaan. Olen tutkinut kangaslaatikoita ja tehnyt löytöjä.



Olen löytänyt

  • parisänkyyn sopivan tilkkutäkin, josta puuttuu reunus 

Minun piti antaa peitto aikoinaan häälahjaksi nuorelle sukulaispariskunnalle, mutta itsekritiikki nosteli ankarasti päätään, kun tarkistelin lähemmin tekemääni konetikkausta. Tulin siihen tulokseen, että ei pitäisi harjoitella vapaatikkausta lahjaksi aikomaani täkkiin. Nyt mietinkin, pitäisikö minun purkaa koko tikkaus ja tehdä se uudelleen.






  • pienen tilkkutäkin, jonka käsintikkaus on keskeneräinen



Tilkut ovat yhdestä toisesta projektista, joka on huomattavasti tasapainoisempi.  Sen lahjoitin aikoinaan lapseni kouluun jouluarpajaisiin aikana ennen digikuvia. Jos hyvin käy, voisin ehkä löytää ottamani paperikuvan peitosta.

Mielestäni nämä jämätilkut yhdessä näyttävät kovin levottomilta.Olisin voinut yrittää pelastaa täkin silmienvilinäefektiltä lisäämällä joukkoon jotakin yksiväristä, mutta nyt on liian myöhäistä tehdä asialle mitään, kun käsintikkkauskin on miltei valmis. Täkistä voisi olla ehkä makuualustaksi jonkun koiralle tai kissalle, kunhan löydän jonkun lemmikkieläimen omistajan, jonka silmiä ei liikaa särje liiallinen raidallisuus. Peitosta enemmän täällä




  • aika ison tilkkutäkin vanhemmalle pojalleni





Peiton käsintikkaus on keskeneräinen. Peitto on mielestäni ihan sievä ja teknisesti melko onnistunut. Tällä hetkellä poikani tarvitsisi kuitenkin lähinnä parisängyn peittoa. Haluan kuitenkin antaa peiton lahjaksi lapselleni, kuten olen luvannut. Peitosta enemmän vanhassa blogissani täällä.




  • vihreän tilkkutäkin blokit, jotka pitäisi yhdistää tasoksi, vanuttaa ja tikata.





Työ pysähtyi aikoinaan, kun en osannut päättää, millaiset välikaitaleet laitan blokkien väliin. Nyt tiedän, miten jatkan työtä. Työn aloitin 90-luvun loppupuolella. Projektista hieman täällä.




  • mustikkapeiton pintakerroksen


Päällinen on periaatteessa valmis. En kuitenkaan ole täysin tyytyväinen sen ulkonäköön. Pidän nine-patch -blokeista ja kulmien mustikkakankaasta, mutta sinipohjainen provencelaiskangas ei ole paras mahdollinen kangasvalinta väriensä eikä kuvioinnin puolesta. Samoin nine-patch -blokkien välissä oleva yksivärinen sininen tuntuu hieman liian hallitsevalta. Pohdiskelenkin. pitäisikö minun purkaa päällinen blokeiksi ja tehdä siitä toisennäköinen ylimääräisten nine-patch -blokkien avulla. Peitosta enemmän täällä ja täällä.


  • vaalean tilkkutäkin, jonka käsintikkaus on jäänyt keskeneräiseksi


Työ on ensimmäinen iso tilkkutäkki ja valitsin siihen ihan liian hidastöisen tikkausmallin käsintikattavaksi. Pitää miettiä, voisinko muuttaa tikkaamistapaa joutuisammaksi. Lisäksi minun pitää ratkaista reunusongelma. Pelkään myös, että kankaat ovat käyneet liian vanhanaikaisiksi vuosien kuluessa. Aloitin työn 90-luvun alussa, kun minulla ei ollut vielä leikkuria ja leikkuualustaa. Peitosta enemmän vanhassa blogissani täällä

  • pino edellisestä projektista jääneitä tilkkuja, jotka odottavat suurta ideaa loppusijoitukseksi. Osan blokeista olen ommellut pinnaksi, osa odottaa vielä ompelemista isommaksi kokonaisuudeksi. Lisää aiheesta täällä







  • punaisen pahasti keskeneräisen parisängynpeiton pintakerroksen



Tein itselleni peiton voimaväreistä. En kuitenkaan pidä ompelemastani peitonreunuskaitaleista, joten aion purkaa ne ja tehdä uudet ja paremmat, kunhan keksin idean. Järkevin tapa poistaa päiväjärjestyksestä reunakaitaleongelma olisi varmaankin lisätä ylimääräiset blokkirivit peittoon sekä pituus-että leveyssuunnassa. Peitosta puuttuu myös vanu ja vuori. Peitosta enemmän vanhassa blogissani täällä. 

  • punamustasävyisen peiton keskeneräiset blokit

Täysin alkutekijöissään oleva projekti, jossa on paljon kolmioita. Luultavasti innostukseni lopahti kankaiden riittämättömyyden vuoksi. Pitäisi löytää kankaita, jotka sopivat väriensä ja kuosinsa puolesta projektiin. Projektista enemmän täällä



  • Aallot-peiton pintakerroksen 



Klassinen scrap quilt'in munnos, johon tein kaarevia reunoja. Reunakaitaleet puuttuvat. Aiheesta lisää täällä. 


  • punavalkoiset tilkut, jotka odottavat suurta ideaa blokeiksi ja peitoksi tms.





Applikointia aloitellessani punavalkoisesta Laura Ashleyn kankaasta olin aivan innoissani. Suunnittelin jonkinlaista albumipeittoa, jossa olisi vaikutteita Red Work -töistä. Mielessäni väikkyi myös kuvajainen Red Work-vaikutteisesta peitosta, johon olisin yhdistänyt Irish Chain -blokkeja. Löydettyäni projektin en enää kuitenkaan ole kovin ihastunut suunnitelmistani.  Tuntuu siltä, että suunnitelmieni peitto poikkeaisi ihan liian paljon nykyisistä mieltymyksistäni. Ehkä löytäisin sille kuitenkin kodin, jos aikani huhuilisin. 

  • jouluaiheisia blokkeja, joista voisi tehdä pannulappuja.  Blokit jäivät yli tästä projektista

  • farkkuista uutta -projekti

Farkkuja on paljon ja uusia tulee vuosittain. Farkkukangas on kestävää, mutta melko hankalaa ommella uusilla koneilla. Farkkuja ajatellessani kaipaan lapsuuteni poljettavaa Husqvarnaa, joka kesti ihan mitä tahansa rääkkäystä. Farkutkin sillä olisi ommellut kädenkäänteessä.


  • vähintäänkin kolme erilaista applikaatioprojektia

  • kankaat Avaruus-tilkkupeittoon

  • Vanhoja puuvillaisia puseroita, hameita ja mekkoja, joista voisi tehdä tilkkutöitä.

  • Paljon erilaisia kangastilkkuja, joista saisi monta erityyppistä työtä. Inspiraatiota odottelen.
Järjestelen tilkut väreittäin ja kuoseittain pusseihin. Tavoitteenani on luoda järjestelmä, jossa löydän tarvitsemani tilkut ja kankaat penkomatta. Tilkkuni on helppo jakaa sinisiin, punaisiin, vihreisiin, violetteihin, valkoisiin ja mustiin.

Lisäksi olen löytänyt keskeneräisiä vaatteen tekeleitä:

harmaan mekon
marjapuuron värisen mekon
marjapuuron värinen jakun
sini-valkoinen mekon
tummanpunaisen jakun
ruskean talvihameen (helma kääntämättä)
ruskea-oranssi syyshame (vyötärön korjaaminen) Täällä.


vihreä-ruskea hellemekon
mustan hameen (puuttuu nappi ja napinläpi)
valkoiset kesähousut
harmaan hameen
toisen mustan hameen
kaksi kietaisujakkua

Nämä kaikki keskeneräiset työt löysin laatikoistani. Ihmettelen kovasti, miten minulle on voinut kertyä näin paljon keskeneräisiä töitä vuosien varrella. Jotkut työt ovat melkein valmiita, mutta sitten työ on jäänyt, kun en ole tiennyt, miten jatkan eteenpäin. Ajan myötä olen kuitenkin saanut etäisyyttä työhön ja itseeni. Niinpä moni ongelma on jo ratkennut. Enää puuttuu toteutus. Jotkut ongelmat  puolestaan vaativat vielä työstämistä.

Vielä on muutamia laatikoita tutkimatta. Järjesteleminen jatkuu hitaasti mutta varmasti. Samalla jatkuu myös ajatustyö ja uusien ideoiden hiominen. 








maanantai 1. huhtikuuta 2013

Voiko mikään olla hauskempaa kuin tilkkuilu? Gourmetquilter.com

Olen järjestellyt kankaitani ja ompelutarvikkeitani. Työtä tässä on ollut enemmän kuin tarpeeksi, koska sekä kankaita että tarvikkeita on - hmmm - aika paljon. Välillä on pakko pitää kuitenkin taukoja selän venytysten ja tuumaustaukojen verran.

Yhdellä tällaisella itseni oikaisutauolla eilen löysin Gourmetquilterin kivat pienet, konstailemattomat tilkkutyöaiheiset videot Youtubesta. Jaksoja on 93, joten katsomista riittää vielä aika moneksi hetkeksi.

Tänään sitten hoksasin katsoa myös Gourmetquilterin nettisivuille. Ne näyttävät oikein lupaavilta. Sinne palaan vielä myöhemminkin.


P.S. Olen tehnyt monta löytöä penkoessani ja järjestellessäni kangasvarastoja. Näyttää siltä, etteivät varsinkaan keskeneräiset käsityöt lopu ihan hetkessä, mutta niistä hieman myöhemmin.


P.P.S Myös Free Motion Quilting Project-blogi on tutustumisen arvoinen.