Vihreä tilkkupeitto ja arkeologisia kaivauksia ompelukoneen tienoilla

Muistatteko tämän laatikon?

Olipa kerran vihreä sohva (paria tämän nojatuolin kanssa), joka mielestäni tarvitsi tilkkupeiton suojakseen. 90-luvun loppupuolella ostelin vihreitä kankaita ja paloittelin niitä kolmioiksi ja neliöiksi. Sen jälkeen ompelin paloja yhteen ja vielä yhteen, joista sain isoja blokkeja, noin 35 cm kanttiinsa. Halusin saada pian valmista ja ompelin isot vihreät sohvatyynyt samalla kun valmistelin peittoa.

Blokin malli piirrettynä. 

Kolmiot on väritetty oranssilla, vihreällä ja punaisella.

Näköjään olen tiennyt jo silloin pikatekniikan, jolla olisi saanut kauniita kolmioita. 

Jostakin syystä en kuitenkaan ole käyttänyt sitä. 

Olisinkohan ehtinyt silputa kankaat ensin? 

Blokin olen piirtänyt ja värittänyt millimetripaperille, mutta mallin alkuperää en enää muista. Ehkä se on peräisin Mirja Muurisen  tilkkutyövideosta, jonka löysin kirjastosta samoihin aikoihin, kun idea vihreästä tilkkutyöstä syntyi.

Jälleen ilmaantui jotakin muuta. Vihreää sohvaa ei enää ole elämässäni ja isot sohvatyynytkin hiutuivat vähitellen rikki, mutta keskeneräinen tilkkutyö on yhä. Mielestäni blokki on ollut aivan mahdoton, ja olen miettinyt, miten asettelisin ne ja millaiset kaitaleet laittaisin blokkien väliin saadakseni järkevän näköistä tilkkupintaa. Eilen sitten heitin tilkut lattialle ja pyörittelin niitä hetken.

Siinä se on -  miltei valmis tilkkupinta. 
Kymmenen valmista blokkia, vielä 32 puuttuu.

Jos joskus kyllästyn joulunpunaiseen, voin leväyttää jotakin vihreää sängynpeitoksi. Ensin pitää kuitenkin ommellls lisää blokkeja. Valmiina on kymmenen ja vielä tarvitsen enintään 32 blokkia lisää. Jos päätän tehdä erillisen reunuksen, tarvitsen blokkeja vähemmän.


Arkeologiset kaivaukset ompelukoneen tienoilla jatkuvat yhä hitaasti mutta varmasti. Päätin järjestellä kaikki tavarat niin hyvään järjestykseen, ettei moista sekamelskaa pääse enää syntymään.

Rupesin jälleen tikkaamaan poikani tilkkupeittoa. Sekin on ollut keskeneräisenä ainakin viisi vuotta ja ansaitsee tulla tehdyksi valmiiksi. Sitä taas ei voi estää muu kuin yhä kipeytyvät sormenpääni. Nahan parkkiintumista on kuitenkin havaittavissa, joten myös tämä työ edistyy vähitellen.