lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kädentaidot kunniaan - tosi-tv:tä brittiläiseen malliin

Aivan ihana  BBC:n käsityöaiheinen  tosi-tv-ohjelma
Great British Sewing Bee 

näkyy myös Youtubessa. Katsoin ohjelman kaikki neljä jaksoa perjantai-illan ratoksi ja viihdyin:





Neliosaisessa ohjelmassa kilpaillaan Ison-Britannian parhaan harrastelijaompelijan tittelistä. Ohjelma on aivan ihana: siinä ei keljuilla, ei juonitella eikä puhuta pahaa toisten selän takana. 

Myös tuomarit ovat kohteliaita kilpailijoita kohtaan esittäessään perustellut kritiikkinsä. He löytävät kaikesta näkemästään myös positiivista sanottavaa. Ketään ei siis lytätä. Ketään ei yritetä nujertaa henkisesti, kuten yleensä tosi-tv-ohjelmissa on totuttu näkemään. Jos joku itkee ohjelmassa, hän ei itke siksi, että joku toinen olisi ollut hänelle ilkeä vaan muista syistä.

Ihaninta on, että ensimmäisen palkinnon voitti aivan oikea henkilö - juuri se, jonka tekniset taidot riittävät monenlaisiin haasteisiin. Ja katsokaapa viimeisen osan lopputekstejä: kilpailijoiden tekemisen riemu on vahvistunut kilpailun ansiosta ja monenlaisia käsitöihin liittyviä yhteistyökuvioita on syntynyt. 


Myös katsojat oppivat ohjelmasta uusia asioita ompelemisesta ja vaatteen suunnittelusta. Samalla tulee myös vanhan kertausta. Kerrassaan katsomisen arvoinen ohjelma!



Miksi meillä Suomessa ei ole samanlaisia kilpailuja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti