Tuumasta toimeen

Keskeneräinen serkuspeitto ensimmäiselle veljenpojalleni ja uusi lipastoni

Kasattuani tiistaina lipaston kuopukseni avulla ja täytettyäni lipaston laatikot tajusin jälleen selkeästi, että minulla on joko liian paljon roinaa tai liian vähän säilytystiloja tärkeille tavaroilleni - tämä taitaa olla makukysymys, omasta mielestäni kaikki roina on hyvin tarpeellista, vielä joskus tarvitsen niitä kaikkia.

Joka tapauksessa, en pääse yli enkä ympäri siitä, että tarvitsen vielä seinähyllyn saadakseni kaikki ompelutarvikkeeni kauniisti järjestykseen ja käden ulottuville. Minua kuitenkin jarruttaa yksi puute taidoissani: en ole koskaan porannut reikiä betoniseinään, ja ajatuskin ekasta kerrasta pelottaa ihan vietävästi. Kiertääkseni ongelman olen kehitellyt mielessäni jos jonkinlaista ratkaisua, jolla voisin kiertää poraamisongelman. Kaikki keksimäni hyllyratkaisut puolestaan verottavat kallisarvoista työpöytätilaa, mikä puolestaan ei sovi minulle millään tavalla. Tässä nyt sitten keräilen rohkeutta uskaltautuakseni jyyryyttelemään reikiä seinään.

Onneksi aina voi kuitenkin ommella. Eilen (keskiviikkona) sain vihdoinkin kaivettua ompelukoneen taas esille ja surautin kasaan puolet veljenpojalleni viime kevääksi tarkoitetusta tilkkutäkistä. Olin aloittanut peiton kasaamisen hyvissä ajoin viime kesänä sillä ajatuksella, että kerrankin lahja valmistuisi ajallaan veljenpojan valmistujaisiin. Vaan kuinkas kävikään! Peitto on yhä keskeneräinen! Saan sen kuitenkin valmiiksi melko nopeasti, sillä tarvittavat tilkut leikkasin valmiiksi ja pistin talteen laatikkoon, joka myöskin on tallessa. Itseasiassa minulla on kaikki käden ulottuvilla, kunhan rupean vaan ompelemaan.

Tästä serkuspeitosta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, täällä ja täällä. Olen aikoinaan  - olisikohan joskus 90-luvulla, kun aloitin tilkkutyöharrastukseni - päättänyt valmistaa kaikille lasteni serkuille tilkkupeitot, ja tätä itselleni antamaani lupausta tässä lunastelen pikku hiljaa.