Hassuttelut on hassuteltu (ks. edellinen teksti), sitten takaisin asialinjalle.
Toinen Wingspan-huivi valmistui pari viikkoa sitten, pian ensimmäisen huivin jälkeen.
Huivi on kolmisen metriä pitkä. Neuloin huivin valkoisesta mohairilangasta ainaoikeinneuleena puikoilla no 6. Valitettavasti lankamerkki jää täysin tuntemattomaksi, sillä kaikkien kerien vyötteet ovat valitettavasti karisseet matkalla. Lankaa huiviin kului 138 grammaa.
Aluksi tein kolme pientä kolmiota ja jätin osan silmukoista lepäämään normaalisti. Tämän jälkeen neljättä kolmiota tehdessäni otin kaikki silmukat käyttööni. Seuraavaksi rupesin jälleen jättämään jälleen silmukoita lepäämään ja rupesin tekemään yhä suurempia kolmoita. Lopuksi neuloin ainaoikeaaa neljä kierrosta lepäämään jätetyillä silmukoilla ennen niiden päättelemistä.
Kolmiot pienemmästä isompaan.
Huomaa kolmioiden rajapintaan muodostuneet reikäkuviot.
Ensin kolme pikkukolmiota normaalisti.
Neljättä kolmiota neuloessani otin kaikki silmukat käyttöön niin,
että siitä tuli huomattavasti isompi kuin aikaisemmista.
Ensimmäisen Wingspanini lähetin siskolleni, jonka lempiväri on violetti.
Valkoisen Wingspanin aion antaa poikani tyttöystävälle.
***
Sitten seuraavaan käsityöhön. Olen virkannut 128 sinisävyistä afrikkalaista kukkaa. Olen käyttänyt peittoon aikaisemmista töistä jäljelle jääneitä lankoja. Seuraavaksi rupean sommittelemaan paloista torkkupeittoa. Tavoitteeni on käyttää lankavarastoni loppuun mahdollisimman pian. Ohjeen löysin Käspaikasta.
Sinisiä afrikkalaisia kukkia.
Upean värisiä nuo virkkaamasi afrikkalaiset kukat! Itsellänikin on suunnitelmissa käyttää samaan kuvioon värejä must/valk/harm/sin. Inspiroiva kuva ja kauniita töitä!
VastaaPoista[Blogi löytyy: kasinluotua.blogspot.fi]
Kiitos, Anneli, kehuista. Kiva, kun tykkäät. :)
VastaaPoistaSininen ei ole varsinaisesti minun värini. Siksipä sinisiä keriä onkin jäänyt melkoisesti siitä, kun lapseni kasvoivat. Kun poikani olivat pieniä, neuloin heille jonkin verran, mutta sitten neulominen jäi moneksi vuodeksi.
Minulla on tekeillä myös punasävyinen peitto afrikkalaisista kukista, mutta se on ihan alkutekijöissä.